Elämän makua etsimässä

Lääkkeitä on kulunut ja eri yhdistelmiä kokeiltu. Yleensä helpompaa. Yleensä helpompaa kuin ennen. Tänään olen kuitenkin jumissa. Vielä odotan sitä päivää kun koko päivä olisi helppo ja onnellinen.

Tekisi mieli vaan nukkua ja nukkua. Maailma on niin masentava. Ja kaipaan häntä etenkin kun katson ystäviäni, joilla on suhde.

Olen kaivannut exää taas niin paljon. Se ihminen tosiaan herätti minussa rakkauden ja vei sitten sen osan pois.  En kaipaa niitä pahoja aikoja vain sitä ihmistä, jolla on pala sydämestä..varmaan ikuisesti. Sielunveljeni. Ikävää että tämä kaikki päättyi näin...eikä meidän v'älillä voi olla enää ikinä mitään, ei edes ystävyyttä.

Minuun on iskenyt paha biletyskuume. Viimeisen kahden kuukauden aikana taidan olla ollut vähintään kaverilla juomassa jos ei muuta. Ihan hauskaa kai, kunhan ei nyt mene tämän överimmäksi. 

Muuta en taida pystyä kertomaan nyt, vaikka on kaikkea hyvää ja ei niin hyvää tapahtunutkin. Lyhyesti: Työ varmaan jatkuvat, kovasti yritän antaa vanhoja kaunoja anteeksi entiselle kaverille ja äiti saikulla mutta parempaan päin.

Ja tietenkin pieni morkkis eilisestä :)

Hengissä ollaan. Elämässä menee kai ihan ok. Ja olen tavallaan hyvällä mielellä, mutta mikä siinä mahtaa olla että illalla yksin jäätyäni mietin tämän kaiken turhuutta. Mietin viiltelemistä saadakseni tuskaani ulos. Mietin kuinka rauhoittavaa olisi kohdata kuolema ja lakata vain olemasta. Tiedän että en kykenisi olemaan onnellinen edes kenenkään kanssa, vaikka se olisi mitä elämältä haluaisin. Katselen vain muiden lapsia hymyillen ja mietin millaista olisi jos kykenisi nauttimaan perheestä. Parempi olla yksin jotten satuttaisi toista kykenemättömyydellä rauhoittua ja nauttia hetkestä. Mutta minä jaksan, koska näen elämän viivottimella en polkuna edessäni.

Eilen kävin suoran keskustelun pomon kanssa asiasta. Olkoonkin että tavallaan ymmärrän että pomollani joka on juuri tehtävään valittu on paineita toimia sääntöjen mukaan oikein, tuntuu itsestäni niin hyljätyltä. Aivan kuin olisin tehnyt työni huonosti, aivan kuin  minua kohdeltaisiin kuin juuri koulunpenkiltä tullutta, aivan kuin en olisi vakituisten arvoinen. Kerrankin kun sain kerrytettyä kesälomaa, minulle ehdotetaan että jos nyt ei tärppää niin hae kesätyöntekijän paikkaa. Minä joka olen ollut yli 2 vuotta tässä tehtävässä aloittaisin alusta ja olisin aluksi puoli vuotta työttömänä. Onneksi on perjantai. En tätä jaksaisi enää yhtään päivää lisää.

Pitihän sitä tulla taas sellaisia uutisia että melkein itkettää. Työni ollut määräaikainen monta vuotta ja nyt etsitään vakinaista. Kuulinpa sitten vain että vakinaisen työnkuvaksi tulisi sellaista johon mieluiten otettaisiin joku 10 vuoden työkokemuksen omaava. Kukaan nykyisistä vakituisista ei halua tehdä sitä paskaa jota tälle uudelle työntekijälle usutettaisiin. Saanhan minäkin sitä paikkaa hakea, mutta eri asia on valittaisiinko minut siihen tai haluaisinko edes sitä paikkaa. Näin ollen työsopimustani ei varmaankaan jatketa jollei nyt saada jostain rahoja määräaikaiselle, joka todella epätodennäköistä kun ne on tullut vakituiselle.

Ei tosiaan mitään uutta. Ajattelin nyt kuitenkin vähän päivitellä. Kiitoksia kaikille jotka minua muistaneet.

Tuossa viime ja toissa viikolla oli kamala masennuspuuska, mutta ehkä siitä tosiaan selvittiin. Erikoista kuinka se tulin täysin odottamatta ja kysymättä. Olisi tehnyt vain mieli vetää pää täyteen nappeja. Liekö jotain alitajuista stressiä joka noin voimakkaana purkautuu vai syksykö se painaa. Enpä vieläkään ole onnellinen enkä ikinä tyyni, mutta kaipa sitä on turha haikailla kun ei se taida haluten vain tulla.

Hyviä vointeja kaikille.

Halusin vain kertoa kaikille jotka miettivät aloittaisivatko lääkityksen koska voivat huonosti, niin itse voin suositella. En tiedä miten olisin selvinnyt keväästä ilman sitä. Nyt eräs tuttavani on aloittanut saman lääkityksen ja ihmettelee miksi odottikaan näin kauan ja kärsi. Itse syön cipralexia vaikka koko elämäni ja olen onnellinen kuin kokisin enää koskaan sitä pohjatonta syöveriä. Valitettavasti kaikillehan se ei tehoa (voimia Emmille!).

Kaveripiirimme entinen kuningatar on syösty vallasta. Hän joka myrkytti sydäntäni niin etten voinut nauttia rakkaudesta elää miehensä kanssa mutta karkottanut useat ystävistään ympäriltään. Hän joka on voittanut vaikka millaisia palkintoja auttamisesta on oikeasti ollut monelle käärme ja purrut säästelemättä juuri kaikkein lähimpiään. Joutuuko maailmassa sittenkin kärsimään teoistaan? Rakkauttani se ei enää tuo takaisin, mutta siihen minun on tyytyminen.