Jälleen äidin kanssa terapiointia. Onneksi ei päättynyt siihen että lähdin ovet paukkuen kuten viimeksi. Puolustus kannalla oli, mutta onneksi myös kuunteli oikeasti mitä minulla sanottavaa eikä syyllistänyt enää sen jälkeen kun sanoin siitä (syyllistämisen jälkeen olisi ollut entistä kurjempi). Piste hänelle (edes) siitä. Eiväthän he ole mitään tahallaan tehneet ja tehneet parhaan sen hetkisen ymmärryksensä mukaan. Hyvä että saan purkaa omia tunteitani. Uskon että osa syyllinen tähän tämän hetkiseen tilaan on eräs asia josta vanhempani syyllistivät minua lapsuudessani melkein 10 vuotta. Lasta ei saisi ikinä syyllistää mistään. (Paljompa tuli "syyllistäminen" sanaa yhteen kappaleeseen).

Ihan ok mieli ollut tänään ja nyt hymyilyttää kun oli mukava kertoa tunteista. Niin teille kun äidillekin :)