Mitäs sitä työ aikana muutakaan tekisi kun kirjoittelisi omaa blogia. Hyi, tiedän. Jos tietokonehemmot saavat minut kiinni niin eipä varmaan uskaltaisi mitään sanoa, niin surkeita ovat nämä kirjoitukseni elämästäni.

Onneksi sentään on tämä työ. Työpäivänä en tunne itseäni niin huonoksi. Olen osa yhteiskuntaa. Miten minusta vaan on tullut entistä arempi tekemään päätöksiä, vaikka työkokemus on kasvanut. Työtahti on hidastunut kun mietin, että voinkohan kirjoittaa näin vai kuulostaako se typerältä. Ja jälkikäteen mietin että tulikohan tehtyä oikea ratkaisu vai kuulenkohan myöhemmin virheestäni. 

Viikko on täynnä ohjelmaa. Liikuntaa ja käsitöitä. Kun on kalenteri täynnä ohjelmaa, olen varmaan tärkeä ihminen. Elämä tuntuu mukavalta. Yksi elämän varrella opittu trauma. Jos päivässä ei ole ohjelmaa, olen tylsä, hyödytön ihminen. Siksi varmaan vihaan juuri sunnuntai päiviä.