Tuntuu että olen tuntenut näitä samoja tunteita jo yli 10 vuotta. Olenko masentunut, onko elämä kohdellut vain väärin vai onko kyse vain omasta asenteestani? Koko viikonlopuksi ei taas mitään ohjelmaa. Läheisimmät ystävät ovat puolisoidensa kanssa matkoilla enkä jaksa soittaa kenellekään muulle. Tietää jo valmiiksi että seuraavan kerran ehtisivät nähdä joskus viikon, kahden tai kolmen päästä. Aluksi ajattelin että minun täytyy kestää ainakin ystävänpäivään asti. Kestinkin. Nyt mietin mihin asti seuraavaksi kestän ja tiedänkin päivän. Tänä keväänä täytyy kaiken muuttua. Nyt on lääkkeet ja aika varattu terapiaan. En jaksa käydä kamppailua koko ajan itseni kanssa "olet yksin, sinulla ei ole ystäviä, menetit sen ainoankin ihmisen joka sinua rakasti, katsot vain koko elämäsi yksin tv:tä tai vaikka löytäisitkin jonkun niin et olisi onnellinen ja pilaat senkin. Tätä se on ollut nuoruudesta asti ja on jatkossakin" sanoo piru harteilla ja enkeli yrittää toisella puolen kannustaa "Et ole yksin. Sinulla on sentään perhe ja ainakin yksi hyvä ystävä. Sinulla on työ ja koti. Olet vielä nuori. Kyllä sinä vielä ehdit".