Tietokonekin päätti sitten sensuroida itsesäälistä höpinää ja sammutti explorerin kesken kun olin kirjoittelemassa tänne.

Oli aurinkoinen sunnuntai mutten päässyt ulos vaikka pieni ääni päässäni oli taas heti aamulla rankuttamassa että täytyisi tehdä jotain. Huomenna sentään töihin ja ensi viikolla varmaan muutamien kavereiden näkemistä ja kuntoilua salilla.

Fisherin kirjassa varmaan jumitun "ystävyys" kohtaan. Minulle tuon lukeminen on enemmänkin itsepohdiskelua kuin erosta toipumista. Mutta toisaalta mitä se itsepohdiskelu auttaa jos mikään ei muutu. Suoraan sanottuna tiedän että suurin osa kavereistani eivät kestä kuunnella toisten murheita koska eivät ole koskaan omassa elämässään joutuneet käymään läpi mitään suurempia kriisejä ja toisaalta ne joilla on omiakin kriisejä masentuisivat vain enemmän. Onneksi minulla on yksi ystävä jolle voin kertoa ainakin osan tuntemuksistani, mutta enhän minä voi kaikkea hänellekään kaataa. Terapiasta on varmaan jotain hyötyä. Mutta se on maksettua välittämistä. Lisäksi tuntuu että terapeuttikin ajattelee että tuon tylsiä itsesäälisiä höpinöitä nyt ei kiinnostaisi kuunnella.