Kerrankin nousin sängystä oikealla jalalla. Toivottavasti se kestäisi vaikka se ahdistus ja sitä seuraava ärsytys näkyykin kurkkivan koko ajan tuolla kulman takana. Ajattelin vain jakaa tämän riemun. Työ ei kyllä kiinnosta, mutta miten erikoista että heti aamusta oli pirteä ja teki mieli vain hymyillä peilin edessä.

Siitä ahdistuksesta. Tunnen vain suurta "inhoa" itseäni kohtaan. Mietin mitä tyhmää olen tehnyt ja sanonut sinä päivänä tai elämässäni. Miten olen vain elämässäni mokannut. Kuinka kukaan minua ei halua. Ja kuinka voisi halutakaan kun ajattelen itsestäni näin ja en edes tunne kuka olen. Pääosin ahdistus taitaa kuitenkin olla vain selittämätöntä "pakokauhua".