Sama tunnelma jatkuu. Kai työkavereiden lomat ja työpaikan hiljentyminen korostaa tätä tunnetta. Voisin vain tuijottaa ulos ikkunasta. Keskittyminen lähentelee vaikeasta mahdotonta. Tahdon vain sulkea työpuhelimen. Se aiheuttaa eniten stressiä. Koskaan ei voi tietää kuka soittaa ja mitä haluaa. Ja tietenkin juuri ennen työpäivän päättymistä tulee asia joka pitäisi hoitaa. En tee kuitenkaan edes vähiten töitä. Tällä tahdilla en kuitenkaan pärjää uudessa organisaatiossa asetettavista vaatimuksissa. Minä en vain enää kykene keskittymään asioihin jotka eivät enää kiinnosta vähääkään. Aiheuttaako työ tätä vai olenko vain niin väsynyt että en kykene työhön?

Haluaisin vain kirmata pellolla auringon lämmittäessä. Tämä paino olisi kadonnut. Olisin vapaa...

Tai edes päästä kuntosalille hikoilemaan. Pois, pois tästä ankeasta työhuoneesta.