Pyydän anteeksi että blogini ei sisällä syvällistä pohdintaa, huumoria tai ylipäätänsä mitään mikä tekisi tästä suositun. Onneksi sen huomaamiseen ei mene kauan ja sitten voikin siirtyä seuraavalle sivustolle. Tälläinen olen luonnossakin. Olen kuka olen. Se huomaamaton, neutraali, tylsä. Eipä onneksi kukaan taida voida olla minulle vihainen että on tuhlannut 15 sekunttia aikaansa turhuuteen ennen kuin siirtyy muualle.

Pääsiäislomalla olen joutunut pysähtymään tämän flunssan takia. En voi peittää pahaa oloani ja huonoa itsetuntua kaikkeen tekemiseen. Olen taas se 15 vuotias tyttö jota ei ikinä pyydetä minnekään. Jonka on turha kuvitella löytävänsä poikaystävän niin kuin muut. Minulla ei ole yhtään sinkkuystävää jonka kanssa jakaa sinkkuuden hyvät puolet bilettämisen ja vapauden. Katson vain kateellisena ystäviäni vauvojensa kanssa tai raskauden pyöristämine vatsoineen. Kuinka puhutaan puolisosta ja odotetaan sormusta. Tai kuuntelen kauempana (liian kaukana) asuvani kaverin juttuja bilettämisestä. Minulla on vain työ ja kuntoilu. Ei muuta. Sisäinen ääni sanoo kuinka arvoton olen. Kuinka vähäkin nuoruuteni vaihtuu kohta ensimmäisiin ryppyihin ja parisuhteessa olevien kannustamiseen etsimään nyt joku, mutta kuitenkaan ilman että tutustuttaisivat minua kehenkään tai lähtisivät kanssani käymään ihmisten ilmoilla. Miksi tämä menee aina näin.