Tulin siltä työkeikalta johon oli edellisessä lähdössä. Ajattelin vain kertoa tuntemuksiani jos jollakin on samanlaisia ongelmia.

Pääsin siis ylös. Ahdisti, mutta pakko oli mennä. Autolla ajaessa onneksi helpottaa ja kokoan ajatuksia. Sönkötin asioita, mutta selvisin. Takaisin tullessa en huomannut varoa oikealta tulevaa, mutta onneksi se väisti. Autolla ajaminen on usein niin helpottavaa että nautin vain siitä enkä muistanut risteystä. Työpaikalla iski taas kivi. Taas ihan mahdotonta nauttia työnteosta, jos saa edes vähäisiä asioita aikaiseksi. Onneksi muuten maailma ei ahdista tällä hetkellä niin paljon. Tulee viikonloppu. Olen silloinkin toisen päivän töissä, ei kivaa.

Taas tekemistä joka päivälle. Onko se hyvä ettei painu pohjalle kun jalat käy vai saavatko ne kohta rampin liiasta porskuttelusta? Huomenna pääsen puhumaan. Onko se sitten tilapäinen kelluke?