Hengissä ollaan. Elämässä menee kai ihan ok. Ja olen tavallaan hyvällä mielellä, mutta mikä siinä mahtaa olla että illalla yksin jäätyäni mietin tämän kaiken turhuutta. Mietin viiltelemistä saadakseni tuskaani ulos. Mietin kuinka rauhoittavaa olisi kohdata kuolema ja lakata vain olemasta. Tiedän että en kykenisi olemaan onnellinen edes kenenkään kanssa, vaikka se olisi mitä elämältä haluaisin. Katselen vain muiden lapsia hymyillen ja mietin millaista olisi jos kykenisi nauttimaan perheestä. Parempi olla yksin jotten satuttaisi toista kykenemättömyydellä rauhoittua ja nauttia hetkestä. Mutta minä jaksan, koska näen elämän viivottimella en polkuna edessäni.