Tällä viikolla on tullut liikuttua kunnolla jo 3 kertaa. Nyt sitten yritetään pitää kiinni 2-3 kertaa viikossa liikunnasta. Yhtenä päivänä ohjattua ja kahtena kuntosalia. Lisäksi tulee kaverin kanssa käytyä kävelyllä. Peittää toivottavasti hyvin elämän tyhjiön ja tuo positiivista mieltä.

Lyhyellä tähtäimellä ajatellessa jaksaa elämää ja on toiveikas mieli. Pidemmälle ei kannatakaan ajatella.

Pakko nauttia tästä hetkestä kun saa levähtää. Myöhemmin keväällä tulee varmaan rankkaa isän sairauden ja työpaikan muutosten myötä. Lisäksi tulevat juhlapyhät ovat varmaan yksinäisiä. Mutta eipä sitä kannata murehtia liian pitkälle. Mistä sitä tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Exää kaipaan, mutta tuntuu että erosta on jo kauan. Ehkä siitä onkin. Kun olen jälkeen päin ajatellut viime syksyä niin tunteet eivät ole olleet ennallaan. Ehkä rakastimme, mutta emme ole olleet rakastuneita pitkään, pitkään aikaan. Yritin niin kovasti saada hänestä enemmän kuin sain. Hän ei vain ollut minulle se oikea. Ei ainakaan ollut. Ehkä joskus. Ystävänpäivän kortin ajattelin laittaa postitse. Haluan hänen tietävän että oikeasti välitin ja välitän eikä se ollut vain riippuvuutta. Muuten en ole hänestä kuullut enkä haluakaan kuulla ellei ihmettä tapahdu hän muuta mieltä.

Nyt olen onnellinen vain siitä pienestä asiasta että en ole surullinen. Ilman tätä koettelemusta ei sellaiseen pieneen seikkaankaan muistaisi kiinnittää huomiota.