Taas kirjoittelen tätä töissä (kotona ei nettiä). Tuntuu että tilani ei taida olla menossa ainakaan perempaan. Ahdistaa tuo työpuhelin. Älä vain soi. En minä osaa vastata teidän asiakkaiden kysymyksiin kun jo pelkkä oleminen on vaikeaa. Päällä on pieni pakokauhu ja töitä ei tule taaskaan tehtyä. Toivon niin että tuolla pääsiäislomalla saisi rohkeutta ja intoa. Kuten eilen terapiassakin tuli todettua että elämäni on suorittamista. En keksinyt edes lapsuudesta muistoa jossa olisin vain ollut tyytyväisenä. Voi olla että kohta alan saada paniikkikohtauksia ja saan pakkomielteen kaloreiden ja kulutuksen laskemisesta. Elämä on vain niin kaaosta pään sisällä. Kuka minä olen ja mihin hittoon menossa? En minä edes tiedä olenko onnellinen vai surullinen. Pakko vain saada jotain täyttämään tyhjiötä.