Taas valitusta. Miksi ei vaan voi olla hyvä? Isän ennuste paljon parempi kuin ollut ja tiedän ettei exän ja minun suhteesta olisi tullut mitään. On työ, on koti, on muutamia kavereita. Miksi siis pitää olla niin riittämätön tunne koko ajan. Miksi en vai voisi tuntea onnellisuutta? Tänään ajattelin vetäväni kaikki napit naamaan mitä kotonta löytyy. Minun piti soittaa lääkärille viime viikolla ja kysyä voisinko nostaa lääkitystä, mutta jotenkin tuntui taas paremmalta juuri sellaisina hetkinä kun olisin voinut soittaa. Mietin vain kuinka minua ei ikinä kutsuta juhliin tai bilettämään. Ihan kuin välttämättä niin innokas olisin lähtemään, mutta kun ei kutsuta. En ikinä tapaa ketään vastakkaisen sukupuolen edustajaa kun en käy missään missä olisi uusia ihmisiä. Harrastuksissa niitä ei tapaa, eikä juuri töissäkään. Enhän minä olisi terapeuttien mukaan varmaan valmiskaan uuteen suhteeseen. Mutta kun tuntuu niin tarpeettomalta, riittämättömältä, ulkopuoliselta.