Kirjoittelen nyt tässä taas töissä. Harmittaa kun kotona ei ole konetta, koska yleensä juuri kotona minulle tulee ajatuksia mieleen (aika loogista).

Eilen kävin poliklinikan sosiaaliterapeutilla. Oli todella mukava ihminen. Tunnissa kerroin puolet elämän tarinastani. Seuraavalla kerralla kun kerron toisen puolen niin eipä sitten muuta jääkään. Sanoi että kaikkea kertomaani varjostaa luopuminen. Tosi on että vähintään viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän ankeita. Aina olen vain toivonut että josko tämä epäonni ja sisäinen ahdistus loppuisi huomenna tai viimeistään ensi vuonna. Saan kuitenkin ajan psykiatrille...sitten joskus...2 viikon päästä kuulen vasta milloin se voisi olla. Toivotti jaksamista. Mitäs muuta sitä voi.

Illalla kävin liikkumassa. Oli mukavaa. Yö menikin heräillessä tunnin välein, vaikka olin ottanut illalla unilääkettä. Kokeilin onko sillä mitään vaikutusta ja eipä näköjään ollut. Omituista. Eipä minua tuo heräily haittaisi jos ei sitten päivällä väsyttäisi ja terapeutin mukaan ei ole tervettä ettei tule pitkäjaksoista unta.

Tänään onkin vapaa ilta. Mitäköhän sitä tekisi. Josko digiboxi olisi tänään suostunut nauhoittamaan. Eilen tuli hampaiden kiristys kun jälleen lemppari ohjelma oli jäänyt nauhoittamatta